Showroom at AVK International with valves

AVK:n historia

AVK on vuonna 1941 perustettu tanskalainen perheyritys. Aage Valdemar Kjær perusti yrityksen ja siitä myös tulee AVK:n nimi. Aluksi toiminta oli pienimuotoista konepajatoimintaa paikallisen teollisuuden, kuten meijeriteollisuuden tueksi. Alkutoiminta piti sisällään putkiasennuksia ja kompressoreiden valmistusta.

Vuonna 1970 hänen poikansa, Niels Aage Kjær, astui yrityksen johtoon ja alkoi kehittämään kumiluistiventtiiliä vedenjakeluun. Niels Aage Kjær on vielä tänä päivänä AVK:n johdossa ja on kasvattanut AVK:sta globaalin toimijan. Nykyään AVK:lla on omaa toimintaa 85:ssä maassa. Henkilöstöä konsernissa on yli 4800 maailmanlaajuisesti.

AVK:n toiminnan ja kasvun kulmakivinä ovat edelleen LAATU, PITKÄAIKAISET ASIAKASSUHTEET ja KASVU. Näillä arvoilla AVK on kasvanut johtavaksi kumiluistiventtiilien valmistajaksi maailmassa.

Tulevien vuosien tavoite AVK:lla on kasvattaa toimintaa ja brändiä entisestää. Myös laajentuminen uusille segmenteille on vahvassa asemassa konsernin kasvustrategiassa. Tavoite on tulla halutuimmaksi yhteistyökumppaniksi ydinliiketoiminnassamme. Sen lisäksi haluamme panostaa entistä enemmään paikalliseen palveluun ja siten ylittää asiakkaiden odotukset AVK:ta kohtaan. Näin uskomme varmistavamme AVK:n kasvun myös tulevaisuudessa.

Brändin vahvistamisella entisestään ja vahvoilla arvoillamme uskomme menestykseen myös tulevaisuudessa. 

Niels Aage Kjær
Hallituksen puheenjohtaja, AVK Holding A/S
AVK konsernin omistaja

AVK kansainvälistyy

Yrityksen tarina alkaa, kun Aage Valdemar Kjær avaa paikallisen konepajan. Nykyisin hänen nimikirjaimensa löytyvät lukuisista venttiileistä ja vesiposteista ympäri maailman. 1970 hänen poikansa Niels A. Kjær kehittää ensimmäisen luistiventtiilin ja venttiilien tuotanto aloitetaan.

1970-luvulla kysyntä kasvaa nopeasti ja tuotteita viedään Norjaan, Ruotsiin, Suomeen, Alankomaihin, Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Italiaan ja Iso-Britanniaan. Oma kumintuotanto aloitetaan AVK GUMMI A/S:ssa Tanskassa.

1990-luvun loppuun mennessä, tehtaita ja myyntiyhtiöitä on ostettu Ranskassa, Alankomaissa sekä Etelä-Afrikassa ja myyntiyhtiöt on avattu Hongkongissa, Puolassa ja Filippiineillä. AVK:n tuotteita viedään nyt Saudi Arabiaan, Kaukoitään, Ranskaan, Belgiaan, Espanjaan, Portugaliin, Unkariin, Kanadaan, Etelä-Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan, Australiaan, Baltian maihin, Israeliin, Kreikkaan, Kroatiaan, Sloveniaan, Tsekin tasavaltaan, Bulgariaan ja Slovakiaan. 

1941

Aage Valdemar Kjær perustaa AVK Maskinfabrik A/S:n Galtenissa, Tanskassa.

1970-

Oma kumintuotanto aloitetaan AVK GUMMI A/S:ssa Tanskassa. Perustetaan myyntiyhtiöt Tanskaan ja Alankomaihin.

1980-

Perustetaan uudet tehtaat Tanskaan, Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Saudi-Arabiaan. Nykyinen AVK Tooling A/S ostetaan ja Flonidan Gas Division A/S perustetaan Tanskassa. Perustetaan myyntiyhtiöt Iso-Britanniaan ja Norjaan.

1990-

Perustetaan tehtaat Puolaan ja Australiaan ja ostetaan yritykset Iso-Britanniassa, Alankomaissa ja Ranskassa. Perustetaan myyntiyhtiöt Belgiaan, Ranskaan, Espanjaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Puolaan ja Filippiineille. Lisenssisopimukset laaditaan.

AVK globaaliksi toimijaksi

Vuoteen 2010 mennessä vientimaihin kuuluvat myös Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Kambodža, Kazakstan, Kosovo, Bosnia-Hertsegovina ja Turkki. Ostetaan yritykset Tanskassa, Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä, Alankomaissa, Tšekissä, Italiassa, Iso-Britanniassa, Brasiliassa ja Intiassa, mukaan lukien osuus japanilaisesta yrityksestä.

Seuraavina vuosina ja aina tähän päivään saakka on keskitytty yhä enemmän suuriin investointeihin ja hankintoihin, mukaan lukien useita yritysostoja Saksassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Brasiliassa, Etelä-Afrikassa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.

Lataa yksityiskohtainen versio aikajanastamme.

2000-

Tehdas perustetaan Kiinaan. Suuria yrityskauppoja tehdään Tanskassa, Saksassa, Alankomaissa, Tšekissä, Iso-Britanniassa, Sveitsissä, Malesiassa ja Japanissa. Myyntiyhtiöt perustetaan Ruotsiin, Saksaan, Italiaan, Brasiliaan, Kiinaan ja Intiaan.

2010-

Perustetaan tehtaat Intiaan, Kazakstaniin ja Brasiliaan ja AVK Advanced Castings Kiinaan. Suuria yrityskauppoja tehdään Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.

2020-

Suuria yrityskauppoja tehdään Alankomaissa, Kroatiassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Espanjassa. Myyntiyhtiöt perustetaan Malesiaan, Egyptiin, Yhdysvaltoihin ja Unkariin. 

2024

AVK-konserniin kuuluu yli 4 800 sitoutunutta työntekijää ja yli 100 yritystä. Keskitytään kehittämään entistä älykkäämpiä, tehokkaampia ja kestävämpiä ratkaisuja.